On minun sisäisen ja biologisen kelloni mukaan tänään. Elokuun loppu tai syyskuun alku, ei siinä tarkalla päivämäärällä ollut mitään väliä enkä suoraan sanoen edes muista milloin sukset lähtivät niille laduille joilla ne molempien kohdalla tällä hetkellä ovat.

Kuinka sopivaa, päivälleen 70 vuotta sitten alkoi toinen maailmansota...

Helsinki on osoittanut toimivuutensa kaupunkina viimeisten kuukausien aikana. En ole törmännyt häneen vaikka sen pitäisi kaikkien fysiikan lakien mukaan olla jopa todennäköistä, toimistomme sijaitsevat kuitenkin vain sadan metrin päässä toisistaan. Olen tästä pelkästään onnellinen. En halunnut sitä tilannetta jossa ei ole mitään sanottavaa, mutta josta poistuminen kiireeseen vedoten olisi arveluttavaa.

Ei minulla oikeastaan ole ollut mitään kirjoitettavaa tai kerrottavaa, mutta näin vuosipäivänä ajattelin tiivistää viimeisten kuukausien, tai oikeastaan koko vuoden muutamaan lauseeseen.

Loppujen lopuksi elämä on kohdellut minua hyvin. Elän edelleen yksin, vaikka olenkin viimeisten viettänyt paljon aikaa erilaisten tyttöystäväehdokkaiden seurassa. Yksinäisyydestä ei ole tarvinnut kärsiä, ja olen nauttinut elämästäni täysin rinnoin.

Ei minulla ole edelleenkään kiire sitoutumaan, eikä varsinkaan väärän ihmisen kanssa, mutta jos tilanne tulee eteen niin aion sen hyväksyä. Edellisestä suhteesta oppineena osaan nyt välttää seurustelumielessä tiettyä ihmistyyppiä. Resepti kun ei tuntunut toimivan.

Sitä tyyppiä on vaikea kiteyttää sanoiksi: kai se on suhtautumista itse suhteeseen ja omaan elämäänsä. Tätä blogia lukiessani olen oppinut yhä paremmin ymmärtämään mikä meni väärin, missä itse tein väärin ja mistä minun ei tarvitse kantaa syyllisyyttä. Kiitos siis ylläpitäjälle.

Hänelle tämänhetkinen seurustelutilanne ja partneri on varmasti parempi valinta kuin edellinen.

Se ruotsalainen kaveri varmasti ymmärtää hänen tunne-elämäänsä paremmin, ja osaa olla herkempi kuin minä. Herkkyys…en koskaan ymmärtänyt silloin vuosi sitten kuinka herkkä hän onkaan. Ja kuinka huonosti minä pystyn tuota tunnetta toisessa käsittelemään. Yhteentörmäykset ovat osoittaneet tämän myös työelämässä. Opiksi siis.

En tunne enää pettymystä, katkeruutta, syyllisyyttä tai mustasukkaisuutta. Ikävää toisinaan, vaikka se onkin ristiriitaista. Tunnen nimittäin myös välillä syvää vastenmielisyyttä hänen edustamaansa ihmistyyppiä kohtaan. Vaikka väitettiin etten rakastanut, väitän että rakastin. Kuinka pitkään ja kuinka paljon, sitä on vaikea sanoa.

Kesä oli upea, matkustin kaksi viikkoa ympäri Eurooppaa kolmen eri ystäväseurueen kanssa, nautin Helsingin kesästä ja maaseudun rauhasta. Ystävien keskellä, kesäheila vierellä. Kunto ja terveys ovat hyvällä tolalla, kuten myös suhteet lähimpiin ihmisiin, perheeseen ja ystäviin. Täytin kolmekymmentä rytinällä, juhlat näyttivät taas kerran kuka on oikeasti ystävä ja kuka ehkä hieman yksinäinen. Hassua kuinka citysinkut kerääntyvät tuollaisissa juhlissa yhteen, vaikka yhteistä agendaa ei muuten olisikaan. Alkoholinkäyttö on maltillistunut ja henkinen tila hyvä, vaikka prosessi sillä saralla kestääkin vielä pitkään…tällä hetkellä en jaksa kiirehtiä lopullisten vastausten löytämistä. Sillekin on oma aikansa ja paikkansa.

Työelämä on kohdallani samanlaista jatkuvaa muutoksessa elämistä kuin aina ennenkin. Nyt yksi merkittävä askel on kuitenkin otettu, sellainen jonka kynnyksellä olen roikkunut viimeisinä vuosina monta kertaa. On sellainen positiivinen pelko persauksissa, mutta samalla luotan itseeni aivan yhtä paljon kuin ennenkin. Tässä samassa prosessissa, tai oikeastaan sen sivutuotteena Töölö saattaa jäädä historiaan lähiaikoina. Alkavalle yrittäjälle kun ei asuntolainoja kauheasti myönnetä, niin pitäisi hoitaa omistusasunto alle ennen virallista ammatillisen statuksen muutosta. Toisaalta jos sopivaa kohdettä ei löydy, en avaa ranteitani tai hyppää raiteille. Pääasia että firma lähtee pyörimään niin kuin sen pitää. Ehkä tämän kautta pääsen toteuttamaan myös ne kansainvälisyyden haaveet, jonain päivänä…

Summa summarum: Vaikka vuoden alkupuoli olikin tuskallista, kenties tuskallisinta aikaa elämässäni sitten syksyn 2004, kääntyi tilanne voiton puolelle viimeisellä vuosipuolikkaalla. Prosessi on taas tuottanut hieman kypsyneemmän ihmisen, tosin samat perusvirheet ja –ominaisuudet löytyvät varmasti edelleen. Olo on tyytyväinen, ehkä hieman maaninen ja samaan aikaan innostunut tulevasta. Toisaalta tunnen sisälläni sellaista rauhaa ja tasapainoa, mitä en tuntenut vuosi takaperin. Se on sitä kypsymistä, luulisin. Tai sitten vain hyvän lääkityksen tulosta…