keskiviikko, 2. syyskuu 2009

Vuosipäivä

On minun sisäisen ja biologisen kelloni mukaan tänään. Elokuun loppu tai syyskuun alku, ei siinä tarkalla päivämäärällä ollut mitään väliä enkä suoraan sanoen edes muista milloin sukset lähtivät niille laduille joilla ne molempien kohdalla tällä hetkellä ovat.

Kuinka sopivaa, päivälleen 70 vuotta sitten alkoi toinen maailmansota...

Helsinki on osoittanut toimivuutensa kaupunkina viimeisten kuukausien aikana. En ole törmännyt häneen vaikka sen pitäisi kaikkien fysiikan lakien mukaan olla jopa todennäköistä, toimistomme sijaitsevat kuitenkin vain sadan metrin päässä toisistaan. Olen tästä pelkästään onnellinen. En halunnut sitä tilannetta jossa ei ole mitään sanottavaa, mutta josta poistuminen kiireeseen vedoten olisi arveluttavaa.

Ei minulla oikeastaan ole ollut mitään kirjoitettavaa tai kerrottavaa, mutta näin vuosipäivänä ajattelin tiivistää viimeisten kuukausien, tai oikeastaan koko vuoden muutamaan lauseeseen.

Loppujen lopuksi elämä on kohdellut minua hyvin. Elän edelleen yksin, vaikka olenkin viimeisten viettänyt paljon aikaa erilaisten tyttöystäväehdokkaiden seurassa. Yksinäisyydestä ei ole tarvinnut kärsiä, ja olen nauttinut elämästäni täysin rinnoin.

Ei minulla ole edelleenkään kiire sitoutumaan, eikä varsinkaan väärän ihmisen kanssa, mutta jos tilanne tulee eteen niin aion sen hyväksyä. Edellisestä suhteesta oppineena osaan nyt välttää seurustelumielessä tiettyä ihmistyyppiä. Resepti kun ei tuntunut toimivan.

Sitä tyyppiä on vaikea kiteyttää sanoiksi: kai se on suhtautumista itse suhteeseen ja omaan elämäänsä. Tätä blogia lukiessani olen oppinut yhä paremmin ymmärtämään mikä meni väärin, missä itse tein väärin ja mistä minun ei tarvitse kantaa syyllisyyttä. Kiitos siis ylläpitäjälle.

Hänelle tämänhetkinen seurustelutilanne ja partneri on varmasti parempi valinta kuin edellinen.

Se ruotsalainen kaveri varmasti ymmärtää hänen tunne-elämäänsä paremmin, ja osaa olla herkempi kuin minä. Herkkyys…en koskaan ymmärtänyt silloin vuosi sitten kuinka herkkä hän onkaan. Ja kuinka huonosti minä pystyn tuota tunnetta toisessa käsittelemään. Yhteentörmäykset ovat osoittaneet tämän myös työelämässä. Opiksi siis.

En tunne enää pettymystä, katkeruutta, syyllisyyttä tai mustasukkaisuutta. Ikävää toisinaan, vaikka se onkin ristiriitaista. Tunnen nimittäin myös välillä syvää vastenmielisyyttä hänen edustamaansa ihmistyyppiä kohtaan. Vaikka väitettiin etten rakastanut, väitän että rakastin. Kuinka pitkään ja kuinka paljon, sitä on vaikea sanoa.

Kesä oli upea, matkustin kaksi viikkoa ympäri Eurooppaa kolmen eri ystäväseurueen kanssa, nautin Helsingin kesästä ja maaseudun rauhasta. Ystävien keskellä, kesäheila vierellä. Kunto ja terveys ovat hyvällä tolalla, kuten myös suhteet lähimpiin ihmisiin, perheeseen ja ystäviin. Täytin kolmekymmentä rytinällä, juhlat näyttivät taas kerran kuka on oikeasti ystävä ja kuka ehkä hieman yksinäinen. Hassua kuinka citysinkut kerääntyvät tuollaisissa juhlissa yhteen, vaikka yhteistä agendaa ei muuten olisikaan. Alkoholinkäyttö on maltillistunut ja henkinen tila hyvä, vaikka prosessi sillä saralla kestääkin vielä pitkään…tällä hetkellä en jaksa kiirehtiä lopullisten vastausten löytämistä. Sillekin on oma aikansa ja paikkansa.

Työelämä on kohdallani samanlaista jatkuvaa muutoksessa elämistä kuin aina ennenkin. Nyt yksi merkittävä askel on kuitenkin otettu, sellainen jonka kynnyksellä olen roikkunut viimeisinä vuosina monta kertaa. On sellainen positiivinen pelko persauksissa, mutta samalla luotan itseeni aivan yhtä paljon kuin ennenkin. Tässä samassa prosessissa, tai oikeastaan sen sivutuotteena Töölö saattaa jäädä historiaan lähiaikoina. Alkavalle yrittäjälle kun ei asuntolainoja kauheasti myönnetä, niin pitäisi hoitaa omistusasunto alle ennen virallista ammatillisen statuksen muutosta. Toisaalta jos sopivaa kohdettä ei löydy, en avaa ranteitani tai hyppää raiteille. Pääasia että firma lähtee pyörimään niin kuin sen pitää. Ehkä tämän kautta pääsen toteuttamaan myös ne kansainvälisyyden haaveet, jonain päivänä…

Summa summarum: Vaikka vuoden alkupuoli olikin tuskallista, kenties tuskallisinta aikaa elämässäni sitten syksyn 2004, kääntyi tilanne voiton puolelle viimeisellä vuosipuolikkaalla. Prosessi on taas tuottanut hieman kypsyneemmän ihmisen, tosin samat perusvirheet ja –ominaisuudet löytyvät varmasti edelleen. Olo on tyytyväinen, ehkä hieman maaninen ja samaan aikaan innostunut tulevasta. Toisaalta tunnen sisälläni sellaista rauhaa ja tasapainoa, mitä en tuntenut vuosi takaperin. Se on sitä kypsymistä, luulisin. Tai sitten vain hyvän lääkityksen tulosta…

maanantai, 3. elokuu 2009

Muutos on mahdollisuus

Näin sanoi showryhmä ystäväni puutarhassa pidetyissä 30-vuotiskemuissa, joista viime viikolla kerroinkin. Uranainen oli päättänyt pakata tavaransa ja perheensä, myydä asuntonsa ja muuttaa maalle. Muutos tarjoaa "konsulttien" mukaan hänelle ja perheellensä mahdollisuuden, jos vain osaa sen käyttää.

Noh, olipas notkahteleva aasinsilta. Tarkoituksenani oli jakaa kanssanne ajatus siitä, että tämä blogi muuttaa tänään uuteen osoitteeseen.

Eipä sillä, että tässäkään mitään varsinaista vikaa olisi, mutta tunnen nyt tarvetta lehden kääntöön tai johonkin muuhun sellaiseen kuvainnolliseen tekoon, joka muuttaa jotakin totutussa.

Otsikko pysyy samana, mutta alusta vaihtuu. Toivon myös kykeneväni jalostavaan sisältöä yhä reflektiivisempään ja innostavampaan suuntaan.

Tcain uudet seikkailut ovat luettavissa Blogspotissa, osoitteessa:
http://mistapuhummekunpuhummerakkaudesta.blogspot.com/
http://mistapuhummekunpuhummerakkaudesta.blogspot.com/

Se on hellurei ja soromnoo!

torstai, 30. heinäkuu 2009

Love is in the air

1248948660_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Puhuin töiden puutteessa pitkän puhelun ystävän kanssa. Vielä toukokuussa yksinäisyydessään vähän nuutuneen oloinen nainen oli kesälomallaan tavannut ihanan miehen. Ja vielä kummisetänsä illanvietossa, jonne oli mennyt kokkausavuksi. Pitkät katseet olivat poikineet välittömän yhteydenoton seuraavana päivänä ja suhde on nyt kukoistanut jo toista kuukautta. Tulin välittömästi hirveän uteliaaksi ja googlasin miehen nimen. Ryhdyin myös suunnittelemaan viikonloppua kotipuolessa. Pitäähän se miekkonen nähdä. Ystäväni oli innostunut esittelemään uuden rakkauden. Ehkä menenkin sunnuntaina käymään.

Ystäväni myönsi olevansa hirveän rakastunut. Se on ihanaa! Olen hurjan onnellinen uudesta suhteesta lähipiirissä!

Olenkin ehtinyt miettiä miksi tunnen aivan valtavan joukon erittäin viehättäviä, älykkäitä, hyvin koulutettuja ja persoonallisia nuoria naisia (itseni mukaan lukien), jotka ovat yksin. En nyt siis lue itseäni enää tähän ryhmään, koska seurustelen, mutta keväämmällä tämä ajatus oli vielä vahvasti mielessä. Hyvien naisten joukko ympärilläni tuntui varsin paljon massiivisemmalta kuin hyvien miesten. Ja ehdin siis pohtia, miksi nämä kaikki hyvät naiset eivät löydä yhtä hyvää, viehättävää ja älykästä kumppania. Miehet ovat niin usein joko itseään täynnä olevia juntteja tai tavalla tai toisella reppanoita.

Tulin usein siihen tulokseen, että aikaisemmin pariutumiseen ja vakiintumiseen panostaneet naiset ovat ehtineet varata kaikki hyvät kumppanit. Vain ressukat ja pleierit olivat jääneet jäljelle. Kumpikaan vaihtoehto ei fiksua naista kovin pitkään jaksa innostaa. Edellä mainitun ystäväni kanssa ehdimme kuitenkin pohtia, että toinen kierros on aina mahdollisuus. Tämä tarkoittaa siis sitä, että ensimmäisen kerran vakiintuneiden liitot ja parisuhteet alkavat tietyssä iässä rakoilla, ja kun erot ovat yleisempiä kuin mikään, niin hyviäkin miehiä alkaa ennemmin tai myöhemmin vapautua uudelleen markkinoille. Kuulostaako kyyniseltä?

No, ystäväni tapauksessa kävi juuri näin. Hän oli siis oikeassa ja lausui kohtalonsa ennen kuin mistään ehti vielä olla aavistustakaan. Hyvä niin. Hän on ihana nainen ja ansaitsee onnen. Onnellinen se mies, joka hänet saa omakseen. :D

tiistai, 28. heinäkuu 2009

Miten pukeudutaan kun on vanha?

Selasin verkkohesaria loman ajalta ja ajauduin tietysti kolumniosioon ja Anu Silferbergin tekstien ääreen. Kesäkuun 17. päivä on ilmestynyt Anun teksti Kulttuurikaavun hetkihttp://www.hs.fi/juttusarja/silfverberg/artikkeli/Kulttuurikaavun+hetki/1135246982552

Taas minua nauratti kovasti. Anu määrittelee aikuisen pukeutumisen kaavulla (jota itse kutsun halatiksi), johon aikuiseen ikään ehtineet kulttuurin piirissä työskentelevät naiset pukeutuvat. Heillä on siis päällä Marimekkoa, Vuokkoa tms. a-linjaista tunikaa tai pitkää mekkoa - kaapua.  Ilmiö on minulle tuttu ja tunnen itse kuuluvani ryhmään, jolla on vaarana hurahtaa näihin kaapuihin. Olen nyt jo salakavalasti luiskahtamassa mekko-ihmiseksi.

Olen tiedostanut tämän iän ja pukeutumisen välisen riippuvuussuhteen ja siihen liittyvän ongelman jo varhain. Ehkä tämä johtuu syystä, että tyylitietoinen äitini on ahkerasti muistuttanut minua, että naisen tulee pukeutua tyylikkäästi, kun hän on aikuinen (äitini ei siis ole kaapu/mekkoihmisiä, vaan klassisen linjan suosija). En ole oikeastaan koskaan tuntenut itseäni aikuiseksi sanan varsinaisessa merkityksessä, enkä mitä ilmeisimmin myöskään täytä äitini määritelmää tyylikkäästä pukeutujasta. Olen useimmiten vähän homssuinen, tukkani on sekaisin, viihdyn mekoissa tai farkuissa ja t-paidassa. Asusteeni ovat vähän liian erikoisia ollaakseen klassisia.

Anun ajatus saparoista aikuiselle huonosti sopivana kampauksena on kyllä minulle tuttu. Olen miettinyt hiusten leikkaamista lyhyeksi uskottavuussyistä. Kestosuosikkini poninhäntä ja sykerö eivät juuri työympäristössä rakenna uskottavaa kuvaa ammattilaisesta. Pohdin lähes päivittäin töihin lähtiessäni, mitä voin ja haluan laittaa päälle. Työpaikkani on täynnä huonosti istuviin jakkupukuihin ja avokkaisiin pukeutuvia naisia. Myös ne naiset jotka ovat tyylikkäitä pukeutuvat niin ikäänsä vastaavan virallisesti, että en oikein osaa heihin pukeutujana samaistua. Tosin täytyy myöntää, että jos laitan itsekin aamulla töihin jakkupuvun, minun ei tarvitse juuri miettiä asuani loppupäivän aikana. Omituiset mekko, tunika ja huiviviritelmäni sen sijaan tekevät minusta epävarman asuni tyylikkyydestä ja uskottavuudesta. Toisaalta ne tuntuvat hemmetin mukavilta päällä.

Tämä pohdinta varmasti liittyy läheisesti siihen ikäkriisiin, jota niin vahvasti olen kieltänyt potevani. Psykologi ylitti ärsytyskynnykseni varsin nopeasti viitatessaan kriisini liittyvän ikään. Mutta pakko myöntään, että ainakin alitajuisesti joudun siis miettimään, miltä kolmikymppisen tulee näyttää. Katsellessani tänään ja eilen kuvia juhlistani olen aidosti ja yhtään kerskumatta sitä mieltä, että näytän paremmalta kuin aikaisemmin. Päälläni oleva vaate - mekko tietenkin, on minusta edelleenkin todella hauska. Olen kaikin puolin onnellisen ja itsevarman näköinen, tosin en osaa oikein sanoa, miten aikuiselta näytän. Omasta mielestäni en kovinkaan, muiden mielestä ehkä kyllä.

On ehkä tietyllä tapaa hassua pohtia jonkin tietyn numeron vaihtumisen merkitystä omaan ulkoasuun. Miten 30-vuotiaana näyttäisin jotenkin ratkaisevasti erilaiselta kuin 29-vuotiaana? Onhan varsin kummallinen ajatus. Ja miksi alkaisin tietoisesti muokkaamaan itseäni ja ulkomuotoani jotenkin erityisen aikuiseen suuntaan? Sittenpä itseni vasta vanhaksi tuntisin. Tai kokeilemallahan se tietysti selviää. Ehkä voisin ulkonäköä ja  tyyliä muuttamalla tietyllä tapaa myös löytää kaipaamaani itsevarmuutta, vaikka yleisesti pyrinkin kannattamaan lähinnä periaatetta itsensä hyväksymisestä sellaisena kuin on. Hui hai, tuskin tulee koskaan täysimääräisesti tapahtumaan - tai jos niin käy, niin sitten voin kyllä kokea olevani aivan oikeasti aikuinen!

Tässä päivän teemaan sopivasti samassa talossa kanssani asuvan Koivuniemen Paulan yksi parhaista: Aikuinen nainen Aikuinen nainen

 

 

maanantai, 27. heinäkuu 2009

Täällä taas

Tänään koitti paluu arkeen. Tulin lentokentän kautta töihin. Mies palasi kotiin ja minä työpöydän ääreen. Täällä ei ole vielä muita. Olen toistaiseksi ehtinyt lukea viikonlopun lehdet ja lukea 2 viikon sähköpostit sekä kavereiden FB-kuulumiset. Kello on vasta 9.38. Nyt on blogin vuoro.

Olen nukkunut 4 tuntia, herännyt klo 05, syönyt aamupalaa lentokentällä, harmitellut etuilevia miesmatkustajia ja körötellyt bussilla nro 615 kahteen suuntaan. En oikein kestä näin aikaisia aamuja. Voin hiukan huonosti loppupäivän, jos unet jäävät vähiin. Olen jopa kahden vaiheilla, lähteäkö kotiin nukkumaan ja palatako illansuussa takaisin paremmalla teholla. Tosin täytyy myöntää, että oli hieno aamu! Ulkona oli jo lähtiessä 16 astetta ja luvassa on kuuleman mukaan hellepäivä. Paras mahdollinen päivä nukkua puistossa.

***

klo 13.33

On aivan pakko hehkuttaa päättynyttä lomaa. Se on paras ikinä! Sopivassa suhteessa matkustelua, kotoilua, lepoa, syöpöttelyä ja juopottelua, juhlintaa, hyviä ystäviä ja perhettä. Ja tietysti rakkautta. :D Tein hyvän päätöksen, kun päätin vuoden vaihtuessa, että tästä tulee paras mahdollinen vuosi. Mitä pidemmälle vuosi on kulunut, sitä paremmin voin. Enkä voisi juuri olla tyytyväisempi. Tai voisin, mutta silloin vaatisin itselleni jo liikaa. Olen saanut jo aika paljon.

Tämä ajatus konkretisoitui kun lauantaina juhlin hyvän ystävän pyöreitä vuosia saariston kesäidyllissä. Railakas tapahtuma jossa kävi tilaston mukaan 60 aikuista ja 29 lasta. Hurja meno kerrassaan! Juhlista jäi moni ihana juttu mieleen, mutta narsistina nostan nyt esiin sen, että olin itse melkoisen tyytyväinen olooni. En siis tuntenut suuren suurta ahdistusta ja vertailua ympärillä olevien ihmisten jälkikasvusta, lomaidyllistä, kukoistavista parisuhteista, rennoista sukulaissuhteista, tyylikkäästä tukka-/ muusta muodista, suurista urasuunnitelmista ja älykkäistä keskustelunavauksista. Saatoin iloita kateutta vailla muiden puolesta sekä olla varsin olooni tyytyväinen ja onnellinen itsekin. Ainoa merkittävä ilon himmennin oli lähestyvä maanantai, paluu työhön ja "yksinäiseen" elämään. Mutta eipä tuokaan kovin dramaattisesti haitannut. Ja nyt maanantai on koittanut olen edelleen hyvillä mielin. Haikeana tosin, mutta onnellisena.