Ei päästy päätökseen, mutta menin kyllä aika sekaisin eilisen keskustelun jälkeen. Myös tänään on vielä ollut aika heikko fiilis. En jaksa mitään ja on vähän hysteerinen olo.

Valitettavaa, että töitä ja työpaineita on tällä hetkellä enemmän kuin koskaan. Sain ihan uskomattoman työtoimeksiannon, historiallisen tehtävän. Tosin aika hassun sellaisen. Kaikkea varjoaa salaperäisyys, eikä koko asiasta saa hiiskua edes työkavereille. En oikein tiedä mistä päästä ryhtyisin sitä kerimään auki. Kaikki muukin leviää nyt käsiin, kun en pysty keskittymään kovinkaan moneen asiaan.

Tänään on ollut sellainen olo, että haluaisin vain lopettaa koko keskustelun vaihtamalla Facebookstatuksen. Eihän tämä nyt tässä voi olla?! Yksi ratkaiseva teko ja homma jatkuu. Ei enää hetkeäkään single vaan in a relationship. Piste rasittavalle välivaiheelle.

Toisaalta kun kävin tupakalla ja pohdiskelin asiaa tuli taas tunne että aivan sama vaikka olisikin. Asiat olisivat huomattavasti yksinkertaisempia. Samaa ollaanko vai eikö olla -jankkaamista on tehty jo 1,5 vuotta. Saman tupakan aikana mieli ehti kuitenkin siirtyä seuraavaankin ajatukseen, että meneekö kaikki tehty kehitys sitten hukkaan. Olin kamalan pettynyt, kun tajusin, että ei tässä mitään todellista yritystä tainnut syksyn aikana sittenkään olla, puhetta vain. Sitten alkoi tuntua aika vahvasti siltä, että en taida sittenkään olla tarpeeksi kiinnostava. Ehkä vuokseni ei kannata yrittää enempää?  Ehkäpä en ole tavoittelemisen arvoinen, en ainakaan niin pitkällisen tavoittelemisen, että tästä mitään enää kehkeytyisi? Sama likainen mytty -olo, joka oli syksyn alussa on palannut. Tällä hetkellä inhoan kaikkia ihmisiä, joita joku tavoittelee ja joiden kanssa joku haluaa olla, itse kun olen ilmeisen tuomittu olemaan aina yksin.