1. Toinen nimeni on Carina. En ole koskaan pitänyt tylsästä ensimmäisestä nimestäni, saatikka tavanomaisesta sukunimestäni, mutta toinen nimeni on minusta hieno. Se on persoonallinen ja tunnen itseni vähän tärkeäksi jos sitä kysytään. Minut saa helposti närkästymään, jos kuulee väärin ja varmistaa: ”Kaarinako?” Tällöin lausun nimen aina i-kirjainta venyttäen ja lisään, että nimi kirjoitetaan C:llä.

2. Olen aina ollut pohjimmiltani vähän varovainen ja ujo ihminen. Olen myös alakuloisuuteen taipuvainen, kuten Ihaa, johon tietyllä tasolla samaistun. Minusta tuntuu, että jos olen ulospäin suuntautunut, se vaatii miulta pinnistelyä. Vilkkaus ja iloisuus on kuitenkin ihana tila jossa viihdyn, ja ominaisuus, jonka haluan jäävän ihmisten mieleen ensivaikutelmana minusta. Olen pitkälti voittanut pelkoni sosiaalisia tilanteita kohtaan. Tämä on vaatinut asian työstämistä ja itseni haastamista, mutta tehnyt elämästäni helpompaa.

3. Pidän hymyäni suurimpana salaisena aseenani. Olen ymmärtänyt vasta myöhään, että saan sen avulla asioita aikaan - aiemmin hymyilin harvemmin. Hymyni tehoaa sekä miehiin että naisiin. Olen huomannut että hymyily, vaikka väkinäinenkin, vaikuttaa ainamyös omaan mielialaani kohottavasti. Siksi olen alkanut harrastaa hymyjä useammin.

4. Tällä hetkellä pelkään rakastumista. Tunne on saanut minussa aiemmin esiin kielteisiä käyttäytymismalleja kuten omanarvontunnetta polkevaa uhrautumista, ja omien tarpeiden hautaamista. Toisaalta myös ylipääsemätöntä tarvetta kontrolloida itseäni – hallita tilannetta.

5. Olen tunne-elämältäni jopa lapsellisen herkkä. Loukkaannun helposti vaikka en yleensä pysty näyttämään sitä muille.

6. Olen ollut kaikissa parisuhteissani tyytymätön kumppaniini ja asettanut itseni jollain tasolla heidän yläpuolelleen. Olen hakeutunut suhteisiin tavalla tai toisella renttujen miesten kanssa. Näin voin kokea olevani menestyneempi, järkevämpi, tunnollisempi, älykkäämpi tai moraalisempi kuin kumppanini. Tein hiljattain merkittävän havainnon, kun huomasin, en tarvitse tätä tunnetta enää.

7. Pelkään yksinoloa, ja kaipaan rinnalleni ihmistä ennen kaikkea olemaan fyysisesti läsnä. Tällä hetkellä en kuitenkaan halua seurustella, koska koen tärkeimmäksi itsetuntemukseni kehittämisen ja omien tarpeideni määrittelemisen.

8. Vuosi 2008 oli minulle vaikea. Onneksi vuoden viimeinen päivä oli sitäkin parempi, ja saatoin nähdä tunnelin päässä valoa. Tämä kokemus auttoi minua siirtymään kuluvaan vuoteen vapaampana ja palautti tietyllä tapaa uskoni ihmisiin ja itseeni, kaikkeen hauskaan ja hyvään maailmassa. Lupasin itselleni, että teen tästä vuodesta paremman kuin viime vuosi. Toistaiseksi tuntuu ja näyttää hyvältä.

9. Minun on usein vaikeaa sanoa ikäviä asioita suoraan, tai sanoa ei.

10. Olen luonteeltani kärsimätön, laiska ja mukavuudenhaluinen. Minun on myös vaikeaa keskittyä ja syventyä asioihin. Tämä päti jo peruskoulussa. Löydän lukuisia tekosyitä sille, miksi jonkun asian voi hoitaa puolivillaisesti tai jättää kokonaan tekemättä. Tämä luonteenpiirre estää minua perehtymästä asioihin pintaa syvemmältä ja on mielestäni menestykseni merkittävin este. Piirteestä irti pääseminen on seuraavien 5 vuoden projektini. Haluan antaa tulevaisuudessa enemmän tilaa määrätietoisuudelle ja kunnianhimolle, jotka myös tunnistan ominaisuuksinani.

11. Olen äärimmäisen ylpeä siitä, että olen valmistunut maisteriksi. Tavoite oli minulle aina tietyllä tapaa itsestään selvä, mutta pelko oli vähällä viedä minut hakoteille. Gradu on yksi suurimpia asioita, joita olen tehnyt vain ja ainoastaan itseäni varten. Opin prosessin myötä arvostamaan itseäni enemmän, ennen kaikkea sitkeyttä, jota sen läpivienti vaati.

12. Elämäni 16-29 ikävuosien aikana olen ollut sinkku yhteensä 16 kk ajan.

13. Haluaisin muuttaa ulkomaille, en ehkä pitkäksi aikaa, mutta muutamaksi vuodeksi. En kuitenkaan haluaisi muuttaa mihinkään hankalaan paikkaan, vaan sellaiseen, josta voisin tehdä kodin ja josta käsin pääsisin usein käymään perheeni luona. Kaipaisin myös lähelleni läheisiä ystäviä.

14. Jos voisin, muuttaisin menneisyyttäni ja tekisin asioita toisin. Haluaisin myös pyytää tekemiäni virheitä anteeksi.

15. Perheeni on minulle erittäin tärkeä. Koen suurta yhteenkuuluvaisuutta perheenjäsenteni kanssa ja mielestäni viihdymme aidosti yhdessä. Silti koen olevani muuhun perheeseeni nähden erilainen, uskon että elämässäni on myös piirteitä ja asioita, joita en voi heidän kanssaan jakaa. Toivoisin että kertoisin perheelleni useammin miten tärkeitä he ovat minulle, ja miten paljon arvostan kaikkea mitä he hyväkseni tekevät.

16. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä tärkeämpiä ystävät ja kaverit minulle ovat. Läheisimmät heistä muodostavat toisen perheeni. Aiemmin preferoin parisuhteen ystävieni edelle. Olen suuressa kiitollisuuden velassa monille rakkaille, jotka ovat pitäneet minua pinnalla vaikeuksien yli.

17. Olen jo vuosia saarnannut flirttailua vastaan ja pyrkinyt vastaamaan flirttiin neutraalilla ystävällisyydellä ja überkorrektilla käytöksellä. Halveksin yli kaiken ihmisiä, jotka ovat parisuhteessa, mutta silti flirttailevat muille. Viime aikoina olen taas uskaltautunut maistamaan flirttiä, ja todennut sen maistuvan makealle. Pidän kuitenkin lujasti kiinni korkeasta flirttimoraalista.

18. En yleensä koskaan vastaa tuntemattomiin numeroihin.

19. En ole koskaan uskonut jumalaan, en usko että osaisin, vaikka haluaisin.

20. Olen ollut vihainen nuori nainen.

21. Pidän ruuasta, mutta syön vähän. En ole koskaan ollut lihava. Syön liian vähän kuituja, mikä näkyy usein ärtyneenä ruuansulatuksena.

22. Olen aina ollut tavalla tai toisella tyytymätön vartalooni ja ulkonäkööni. Viimeisen 1,5 vuoden aikana tämä itsekritiikki on alkanut helpottaa ja olen ajoittain jopa alkanut kokea olevani hyvän näköinen tai seksikäs.

23. Aloin käyttää korkokenkiä vasta 28 -vuotiaana. Nykyisin pidän niistä ja näytän mielestäni niissä myös hyvältä. Aiemmin erilaiset ballerina -kengät olivat tavaramerkkin, nykyisin ne ovat kohdallani vähän passé.

24. Unelmoin keskiluokkaisesta perhe-elämästä boheemeilla mausteilla: miehestä, lapsista, luovasta hulluudesta ja suuren rakkauden täyttämästä elämästä. Olin viime syksyyn asti varma, että menen naimisiin ennen kuin täytän 30 ja saan ensimmäisen lapseni ennen kuin täytän 31. Oli katkeraa kalkki todeta että niin ei tule käymään.

25. Haluaisin ymmärtää tekniikasta enemmän. Ahdistun käyttöohjeista, kaikkien käyttöliittymien tulisi mielestäni olla intuitiivisia. Olen äärimmäisen tyytyväinen itseeni, kun toisinaan voitan pelkoni ja pääsen jonkin uuden laitteen herraksi.