Tänään on taas ollut jostain syystä todella masentunut olo. Ehkä tiistain uutisista johtuen maailma tuntuu vähän synkemmältä ja iljettävämmältä paikalta kuin vaikkapa viikko sitten. Tunnelma oli kummallisen korkealla silloin, nyt taas on ehkä vähän yllättäenkin voimakkaasti laskeva tunne. Tuntuu, että en jaksa mitään.

Pitäisi tehdä vakavasti otettavaa kirjoitustyötä, mutta itselleni tyypillisellä tavalla olen taas roikkunut kotiintulosta asti netissä mitä kummallisimpien asioiden parissa. Katsoin muun muassa löytämäni Roísín Murphyn haastattelun. Pätkä on vanha ja olen kuunnellut levyn, josta hän siinä puhuu, sata kertaa. Ensimmäisen kerran nyt kuitenkin kuulin mistä Let Me Know -kappale kertoo. Olen siis aina pitänyt kappaleesta, sen kummemmin pohtimatta mitä se puhuu. Noh, Roísínin mukaan kappaleessa on tyttö, joka on valmis pitämään hauskaa exän kanssa, vaikka suhde on jo päättynyt. Tyttö osoittaa siinä riippumattomuuttaan ja vakuuttaa että entinen minä on poissa ja uusi hauskanpitäjä tilalla, mutta kuitenkin haikailee jonkin perään. Biisi on kerrassaan hauska ja sanat ovat luettuna paljon kornimmat kuin kokonaisuus, mutta oli huvittavaa taas huomata, että minusta ja kulloisesta fiiliksestäni on kirjoitettu niin paljon musiikkia. Tai noh, myönnettäköön, en ole ainoa tyttö maailmassa, joka on eronnut ja jäänyt jumiin hoitamaan yksinäisyyttään exänsä kanssa, vaikka kuuluttaa vapauttaan.  Tämä oli taas osoitus siitä, miten kuka tahansa pystyy tarjoamaan itseään, jos työntää ylpeytensä roskakoppaan. Halpaa elämää, lentomatkailua...