No huh! Viikonloppu oli melkoista myllytystä. Tänään tuntuu, että olen juossut maratonin, olo on väsynyt mutta muuten varsin ok. Käytiin varsin tiivistä keskustelua suhteen luonteesta, tulevaisuudesta ja tilasta. Pelko on pahinta mitä ihmiselle voi ihmissuhteessa tapahtua. Pelkäsin kovasti saavani nenilleni, mutta olin rohkea siitä huolimatta. En tiedä johtiko tämä toivottuun tulokseen, mutta olen tyytyväinen itseeni. Parempi niin, kuin jättää asioita puolitiehen.

Toivottua lopputulosta ei voi kukaan taata. Aina voi mennä pieleen, pahastikin. Sitten pitää vain nousta. Olen kuullut tänä aamuna jo kahden eri kollegan toisistaan riippumattomat parisuhdetilitykset. Onkohan loman lähestyminen tms. joku syy parisuhdeongelmien pahentumiseen? Työhuoneeni muuttui hetkessä kriisipäivystykseksi, kun nämä viikonlopusta väsyneet ihmiset kävivät ovella kertomassa huoliaan. Kummallakin siis kohtalonaan "kriisiytynyt" parisuhde. Oma maratonini tuntui yksinkertaiselta ja helpolta juosta näihin verrattuna. Jos jotain käy, niin pääsen kuitenkin kaikesta huolimatta pyörähtämään takaisin jaloilleni varsin näppärästi, kuperkeikan tavoin, rullaavalla liikkeellä.