Tänään tuli ensimmäinen vitutus pitkään pitkään aikaan. Laitoin uuden puhelinnumeron jakoon ja se poiki yhteydenoton. Eipä siinä muuten mitään, mutta kyseisen keskustelun käyneenä en ymmärrä mitä sillä ajettiin takaa, mikä oli keskustelun todellinen idea? Mikä tässä tilanteessa vielä voi olla epäselvää?!?

Tuntui siltä että ainoa tarve oli kertoa, että tapailee jotakuta ja sen päälle lisänä jakoon vielä pieni "ikävöin sinua" -porkkana, ihan vain oman vaikutusvallan testinä. Tarpeena siis saada selville herättääkö toinen nainen mustasukkaisuutta, ja herättääkö ikävöiminen vastakaikua? Mikä on reaktio, vieläkö tehoaa samoin kuin ennen?

En pysty suhtautumaan asiaan rakentavasti, koska siinä ei ollut mitään rakentavaa. Se on säälittävää... Jos olisi tavattu ja käyty sama keskustelu osasisältönä toisessa keskustelussa jonka tavoite olisi vilpittömästi saada selville mitä toiselle kuuluu, niin vastaavan asian olisi vielä voinut hyväksyä. Mutta kun ei ole tavattu moneen viikkoon, molemmat tapailevat muita ja keskustelun ainoa asiasisältö liittyy siihen, että muka punnitsee kahden vaihtoehdon välillä. En ymmärrä miksi tästä asiasta ylipäätään enää puhutaan? Se on niin täyttä fuulaa! Ei ole mitään vaihtoehtoja, ei ole olemassa mitään mahdollisuutta! Minä en enää kuulu tähän leikkiin.

Hermostun ja loukkaannun siksi, että tiedän, että ei ole myöskään olemassa mitään todellista punnitsemista, ei todellista harkintaa, joka liittyisi minuun. Kyseessä on testi, johon reagoimalla saisin taas jälleen kerran nenilleni.
Ihmisellä, joka on kaksi kertaa viimeisen 6 kk aikana ilmoittanut, että ei halua seurustella kanssani, ei ole enää mitään oikeutta sanoa yhtään mitään, ei ole oikeutta edes leikkiä ajatuksella. Ei ainakaan kertoa ikävästään samassa viestissä, kun pohtii uusia suhteitaan. Moinen omien kulloistenkin laidasta laitaan lentävien tuntemusten jakaminen on yksinkertaisesti helvetin itsekästä, se ei kerro mistään toista kohtaan tunnetuista aidoista tunteista, vaan pelkästään halusta olla toisen tunteiden kohteena. Menneet kokemukset huomioiden se on sikamaisen piittaamatonta. Kiintymys, ihastus, välittäminen, intohimo on imartelevaa, mutta jos ei ole koskaan valmis antamaan itse mitään vastapainona, se muuttuu hyväksikäytöksi. Se on suhdesurffailua, jossa toinen osapuoli jää aina ennemmin tai myöhemmin tyhjin käsin.

Olen onnellinen siitä, että en enää ole sen kohde. En ainakaan todellisuudessa ole, koska se ei tämän enempää enää vaikuta minuun. Olen poistunut piirin ulkopuolelle ja kyseisenlaiset keskustelut herättävät minussa lähinnä ärtymystä. Olen kyllästynyt voimaan huonosti tästä samaisesta syystä. Kuukausi sitten tilanne olisi ollut ihan toinen, olisin varmasti hajonnut tällaiseen kommunikointiin, pohtinut pääni puhki, mitä tehdä. Mikä valinta minun tulisi tehdä?

Tietyllä tapaa huvittavaa on se, että tilanteessa, jossa olen päässyt asioiden yli, olen taas kiinnostavampi kuin vaikkapa kuukausi sitten. Nyt minuun voi ottaa jälleen yhteyttä, koska pystyn nuolemaan itse haavani, ei siis mitään pelkoa takertumisesta tai väärinkäsityksistä. Ei mitään hankalaa, koska olen päässyt tarpeellisessa määrin asian yli, testi liittyykin siihen, kuika hyvin olen päässyt, onko joku toinen tullut tilalle, olenko korvannut menetyksen uudella rakkaudella.

Säälittää se mahdollinen ihminen joka osuu tielle minun sijastani. Hänelle ei ole paljon tarjolla, viihdykkeen rooli ehkä, mutta ei todellista rakkautta, ei edes kunnioitusta.

"Kuole menneisyydelle joka hetki. Et tarvitse sitä. Käsittele sitä vain, jos se on nykyisyyden kannalta ehdottoman merkityksellistä."