Repesin aivan täysin, kun luin tämän Pehmomies sytyttää intohimon - kolumnin Hesarin verkkosivuilta. Olen aina pitänyt Anu Silfverbergin jutuista, mutta tämä oli minusta niin osuvan hauska, että olen hekotellut sitä jo jonkin aikaa.

Ihan täysin en voi Anun ajattelua allekirjoittaa... siis lähinnä siltä osin, että hän pitää horoskooppeja hulluutena. Itse taas uskon niihin kuin vuoreen. ;)

Mutta siis, erityisesti tämä kohta nauratti minua kovasti:

En tunne yhtään naista, joka haluaisi miehekseen niin sanotun ”tosimiehen”. Äijämäisyys ei herätä ihailua siitä yksinkertaisesti syystä, että se on yksi maailman heiveröisimpiä asioita.

Sitähän uhkaa mikä tahansa: vaaleanpunainen väri, siideri, naisystävät, toisten ihmisten homous, istualtaan pissaaminen, kielien opiskelu, suru, ilo, julkinen liikenne, kasvikset, peiliin katsominen, liian pienet laukut, toisen avaamasta ovesta käyminen, pään liikuttaminen ilman että rintakehä kääntyy sekä kissat – vain muutamia mainitaksemme.

Myös Anun käyttämä käsitteistö; äijäseksuaali ja pimuseksuaali ovat minusta melkoisen osuvia. Tätä ajattelua vasten on helppo myös ymmärtää, miksi jotkut suhteet toimivat ja toiset taas eivät, vaaditaan yhtenevä jakauma. En jaksaisi enää ruotia edellistä suhdetta, mutta erittäin helppo on nähdä että siinä oli kyseessä ainakin lähes täysverinen äijäseksuaalisuus, joka ei kuitenkaan kohdannut edes puoliksi täysiveristä pimuseksuaalisuutta. Ja sanon tämän siis vailla mitään arvolatausta, en tarkoita että toinen olisi parempi kuin toinen, ihmiset vaan ovat erilaisia. Ja esimerkiksi seksissä tämä äijäseksuaalisuus toimi omalla kohdallani täysin, kuten olen täällä jo aiemminkin hehkuttanut. Hmmm, ristiriitaistako?

Toisin kuin Anu esittää, en ole itse koskaan huomannut ihastuneeni homomieheen, ehkä syystä että minuun on ihastuttu ensin useammin kuin itse olen ihastunut ja suhde on sitten lähtenyt kehittymään siitä. Väärinkäsityksen vaaraa ei siis juurikaan ole päässyt syntymään. Ihmissuhteissani on myös ollut aika tasainen jakauma sekä pehmo- että äijämiehiä.

Mutta tässä viime aikoina olenkin miettinyt sitä, että koen että itsessäni on niinikään äijäpuoli, ainakin siinä missä pimukin. Tietyllä tavalla olenkin siis kärvistellyt molemmanlaisissa suhteissa, niin äijien kuin pehmojenkin kanssa.  Ehkäpä tästä syystä tarvitsen sellaisen kumppanin, joka on ainakin henkisesti yhtä metro kuin minä. :D


Korjaus: Nytpä huomasinkin käyttäväni väärinpäin noita äijä- ja pimuseksuuaalisuus käsitteitä. Henkilö joka pitää äijistä on siis äijäseksuaali ja pimuista pitävä on pimuseksuaali. Käsite ei kuvaakaan sitä onko itse pimu vai äijä. Edellisessä suhteessani kohtasivat siis lähes täysiverinen pimuseksuaali ja ei niin täysiverinen äijäseksuaali. (Karmea yksinkertaistus btw, mutta sallittakoon se huumorin varjolla)

Pysyittekö kärryillä?
En minäkään.