Minulla on takana erinomaiset kaksi viikkoa. Noh, ainakin 1,5 viikkoa. Olen voinut hyvin. Olen tasapainoinen ja hyvällä tuulella. Olen iloinen tapaamistani ihmisistä. Nautin kauniista ilmasta. Harkitsen vakavasti tupakanpolton lopettamista.

Vietin erinomaisen viikonlopun ystävien kanssa. Perjantain erään vanhan ystävän kanssa keskustellen ja punaviiniä juopotellen. Lauantain ja sunnuntain taas toisen ystävän kanssa, päihteettömämmin mutta yhtä vilkkaasti keskustellen. Nämä molemmat naiset ovat sellaisia, jotka ovat olleet etäisyyden päässä vuosia, mutta jotka olen nyt taas löytänyt uudelleen. Keskustelumme kulkee vähän erilaisia polkuja, mutta täytyypä sanoa, että teki huomattavan hyvää puhua asioista ihmisten kanssa, jotka ovat läheisiä, joiden kanssa on avoin, mutta jotka ovat olleet poissa sen verran pitkään, että heidän näkemyksistään saa kiinnostavaa uutta perspektiiviä omaan elämään. Keskustelu ja oma ajattelu murtautui kokonaan uusille urille. 

Täytyy ylistää varsinkin tätä jälkimmäistä vierailua, koska siinäpä on kerrassaan viisas nainen. Voisin kiteyttää tämän, vaikeuksien kautta lähes zeniläiseen tyytyväisyyteen kulkeneen naisen ajattelun tämän kirjoituksen otsikkoon: Tärkeintä on mielenrauha. 

Olen monasti vuosien varrella suhtautunut hänen mukavuudenhaluiseen vähän hitaaseen elämäntapaansa huvittuneisuudella. Mutta viimeistään eilisen päivän aikana käymiemme keskutelujen kautta ymmärsin, että kiireettömyys on viisautta ja nautinto. Stressikylläisessä sinkoilussa ja työkiireiden korostamisessa taas ei ole mitään - ei mitään hienoa tai kunnioitettavaa. Stressiin sisältyvä ahdistus tekee ihmisistä tyhmiä, epäkunnioittavia ja onnettomia. Se tappaa kaiken arvostuksen, ajattelun ja luovuuden. Ystäväni valitsema elämäntapa taas antaa todellisen mahdollisuuden jatkuvaan itsensä kehittämiseen ja haastamiseen, toisaalta myös nautiskeluun ja palkitsemiseen. Hän voi tehdä kaiken haastamisen itseään varten, itseään kunnioittaakseen, vailla ulkoisen menestyksen ja pätemisentarpeen aiheuttamaa jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta. Hän on onnellinen, viisas nainen, jonka elämä on rikasta ja hyvää, hauskaa ja myös erittäin raflaavaa. Ja hän onnistuu tekemään tämän kaiken, koska toimii itseään varten, tavanomaisiin malleihin alistumatta. Kiinnostavaa tässä elämäntavassa ja ajattelussa on se, että itsensä kunnioittaminen ei poissulje muiden kunnioitusta, täysin päin vastoin. Se antaa sisäistä rauhaa, jonka kautta voi olla hyvä myös muille.

Täytyy myöntää että mielenrauha säteili myös minuun. Ehkä olosuhteet ovat viimeisen viikon aikana olleen otolliset, olen voinut hyvin, joten olin vastaanottavainen, avoin. Mutta ennen kaikkea ystäväni vierailu vahvisti minussa sitä tunnetta, että olen matkalla kohti onnea, mitä se sitten pitääkään sisällään. Olen sillä matkalla, jossa itsetutkiskelun ja itsensä kehittämisen kautta etsitään onnen avaimia, sen sijaan, että niitä haettaisiin ulkoisista menestyksen merkeistä, sovinnaisista ratkaisuista, muiden osoittamista onnen mittareista. Oikealla tiellä siis.