Ihanan aurinkoisen päivän päätteeksi huomaan yllättäen haikeutta ilmassa. Tämä on ensimmäinen ilta ehkä kahteen-kolmeen viikkoon, kun en mene nukkumaan pitkän puhelinkeskustelun päätteeksi. Keskustelu käytiin jo aikaisemmin ja tästä syystä olenkin menossa nukkumaan kohtuullisen aikaisin. Uskoisin myös pystyväni nukahtamaan, toisin kuin viime aikoina on käynyt. Olen fyysisen rasituksen jäljiltä raukea ja uninen.

Päivä on ollut pitkä ja kipua täynnä - kävin näet vedättämässä viisaudenhampaan aamulla. Vaikka kokemus oli vähemmän miellyttävä, oli se kuitenkin paljon helpompi kuin osasin odottaa. Uskalsin ja nyt olen kohta elänyt jo vuorokauden ilman hammasta. Tosin sen paikalla on vähemmän miellyttävästi pelkkä tyhjä paikka, hiljalleen verta tihkuva sellainen.

Viisaudenhammas toimikoon nyt typeränä aasinsiltana tunteeseen, joka tuli mieleeni hetki sitten. Kuuntelin taas musiikkia ja jäin jumiin vanhoihin tunteisiin. Tai ehkä ne palasivat hetkiseksi takaisin. Valitsin siis väärän kappaleen. Tyypillistä. Dave Mathews Bandin musiikki jostain syystä kertoo vain ja ainoastaan kipeästä tai onnettomasta rakkaudesta. Melkein kaikki kappaleet (kuten niin monet) kertoo juuri minun elämästäni. 

Tunsin oloni haikeaksi ja yksinäiseksi. Mistä syystä nämä kurjat hetket aina saavat minut haikailemaan edellistä suhdetta. On se typerää. Asiaa ei auta se, että puhuin taas tänään läheisen ystäväni kanssa kyseisestä suhteesta ja henkilöstä... nykytodellisuudesta kuuleminen tuo kaiken lähelle, liian lähelle. Fyysisesti väsyneenä, lihakset sopivan raukeina,  tuntuu kaikkein rakkaimmalta ja houkuttelevimmalta muistolta se, miten nukumme yhdessä. Miten lähelläni on toinen ihminen. Olo ja sänky tuntuu tällaisena hetkenä ahdistavan tyhjältä. Enkä oikein voi asialle mitään. Kaipa se kuuluu asiaan, kaipa. Kaipa se on osa prosessia, edelleen. Miksi en voi jättää yhtä prosessia taakseni ja siirytä jo uuteen. Ihmismieli parantuu liian hitaasti. Kehoon jää muistijälkiä, jotka vaikuttavat paljon vahvemmin kuin mikään järkipuhe.


Dave Mathews Band: Say Goodbye

Emiliana Torrini: Beggar's Preyer