Tänään koitti paluu arkeen. Tulin lentokentän kautta töihin. Mies palasi kotiin ja minä työpöydän ääreen. Täällä ei ole vielä muita. Olen toistaiseksi ehtinyt lukea viikonlopun lehdet ja lukea 2 viikon sähköpostit sekä kavereiden FB-kuulumiset. Kello on vasta 9.38. Nyt on blogin vuoro.

Olen nukkunut 4 tuntia, herännyt klo 05, syönyt aamupalaa lentokentällä, harmitellut etuilevia miesmatkustajia ja körötellyt bussilla nro 615 kahteen suuntaan. En oikein kestä näin aikaisia aamuja. Voin hiukan huonosti loppupäivän, jos unet jäävät vähiin. Olen jopa kahden vaiheilla, lähteäkö kotiin nukkumaan ja palatako illansuussa takaisin paremmalla teholla. Tosin täytyy myöntää, että oli hieno aamu! Ulkona oli jo lähtiessä 16 astetta ja luvassa on kuuleman mukaan hellepäivä. Paras mahdollinen päivä nukkua puistossa.

***

klo 13.33

On aivan pakko hehkuttaa päättynyttä lomaa. Se on paras ikinä! Sopivassa suhteessa matkustelua, kotoilua, lepoa, syöpöttelyä ja juopottelua, juhlintaa, hyviä ystäviä ja perhettä. Ja tietysti rakkautta. :D Tein hyvän päätöksen, kun päätin vuoden vaihtuessa, että tästä tulee paras mahdollinen vuosi. Mitä pidemmälle vuosi on kulunut, sitä paremmin voin. Enkä voisi juuri olla tyytyväisempi. Tai voisin, mutta silloin vaatisin itselleni jo liikaa. Olen saanut jo aika paljon.

Tämä ajatus konkretisoitui kun lauantaina juhlin hyvän ystävän pyöreitä vuosia saariston kesäidyllissä. Railakas tapahtuma jossa kävi tilaston mukaan 60 aikuista ja 29 lasta. Hurja meno kerrassaan! Juhlista jäi moni ihana juttu mieleen, mutta narsistina nostan nyt esiin sen, että olin itse melkoisen tyytyväinen olooni. En siis tuntenut suuren suurta ahdistusta ja vertailua ympärillä olevien ihmisten jälkikasvusta, lomaidyllistä, kukoistavista parisuhteista, rennoista sukulaissuhteista, tyylikkäästä tukka-/ muusta muodista, suurista urasuunnitelmista ja älykkäistä keskustelunavauksista. Saatoin iloita kateutta vailla muiden puolesta sekä olla varsin olooni tyytyväinen ja onnellinen itsekin. Ainoa merkittävä ilon himmennin oli lähestyvä maanantai, paluu työhön ja "yksinäiseen" elämään. Mutta eipä tuokaan kovin dramaattisesti haitannut. Ja nyt maanantai on koittanut olen edelleen hyvillä mielin. Haikeana tosin, mutta onnellisena.