Olen käsitellyt tässä blogissa yllättävän vähän seksiä, vaikka se onkin yksi ihmisen elämän ja ennen kaikkea parisuhteen keskeisimpiä asioita. Erityisesti syksyllä päättyneessä suhteessa, jota tässä edelleen tavalla tai toisella prosessoin, ja jonka kautta nykyistä elämääni peilaan, se oli yksi merkittävimpiä suhdetta koossa pitäviä asioita. Uskon, että tämä tunne oli molemminpuolinen.

Omalla kohdallani suhteen ja seksin merkitys liittyi varmaankin oivallukseen, jonka sain jo suhteen alkuaikoina melko varhaisessa vaiheessa tutustumistamme. Tekemäni oivallus oli se, että olen seksuaalinen ihminen.

Kuulostaa ehkä naurettavan itsestäänselvältä asialta, mutta minun kohdallani tämä oli merkittävä ja uusi oivallus. Ymmärsin ensimmäistä kertaa koskaan, että minulla on haluja, ihan todellisia haluja ja voin niitä myös toteuttaa. Seksi muuttui hankalasta ja välteltävästä prosessista miellyttäväksi, ihanaksi asiaksi, jota odotin ja jopa tarvitsin. Tähän liittyi siis myös sen tosiasian oivaltaminen, että pidän seksistä. Seksi on kivaa, ja vaikka se ei aina olisi elämää suurempaa, se on silti erittäin miellyttävää. Erityisesti meidän välisemme seksi oli aina erittäin miellyttävää, tyydyttävää, läheistä ja kaikin puolin hyvää seksiä. Se oli myös vapautunutta siinä mielessä, että ainakin itse ylitin ensimmäistä kertaa kynnyksen pohtia omaa nautintoani, sitä mitä haluan, mitkä asiat minua erityisesti kiihottavat ja mitä haluaisin kokea. Nämä kysymykset siis tulivat päällimmäiseksi sen sijaan että olisin miettinyt miltä itse näytän, kuulostan jne. Pitääkö kumppanini minusta ja pystynkö tyydyttämään hänet.

Olen jälkeenpäin pohtinut monelta kantilta sitä, miksi minulle kävi näin juuri tässä tietyssä suhteessa, tämän tietyn ihmisen kanssa. Pohdin asiaa toki paljon myös suhteemma aikana, mutta nyt sitä on ehkä helpompi käsitellä, kun olen irtautunut aiemmin vallinneesta "this is ment to be" -asenteesta, jonka kohtalonomaisuus tavallaan jo lähtökohtaisesti tappoi kaiken etäisen analyysin. Suhteessa ollessa on myöskin vaikeampi punnita tasapuolisesti sen piirteitä, omia käyttäytymismalleja ja niissä tapahtuneita muutoksia. 

Varmaan eräs merkittävä tekijä omassa asennemuutoksessani oli kumppanini rento suhtautuminen seksiin. Tässä on minusta vissi ero sellaisten ihmisten välillä, joilla on ollut useita kumppaneita ja sellaisten, jotka ovat olleet vain yhden tai kahden kanssa. Itse olen päätynyt tähän ikään hyvin vähäisten kumppaninvaihtojen kautta, samoin aiemmat kumppanini, joiden kanssa olin sekstannut. Aiemmissa suhteissani molemmat osapuolet, sekä minä, että toinen, olimme suhteellisen kokemattomia seksuaalisesti. Tässä viimeisimmässä suhteessa taas toinen osapuoli oli kokeillut sitäkin enemmän. Erona meidän kahden välillä oli se, että hyvä seksi liittyi minun mielessäni ajatuksena aina rakkauteen tai kiintymykseen, olin siis erityisen arka ollessani sängyssä minulle vieraan ihmisen kanssa. Tämä tunne oli vallitseva tosin myös tuttujen ihmisten, kuten pitkäaikaisen poikaystävän kanssa. Tunsin oloni kiusaantuneeksi jos olin alasti, minulle oli myös vaikeaa jakaa omaa nautintoani toisen kanssa. Siis kertoa että nautin, että en nauti ja mistä nautin.
Viimeisimmässä suhteessani toisella osapuolella ei näitä vastaavia ongelmia ollut ehkä syystä, että kumppanien suuri määrä oli opettanut nauttimaan itse asiasta kaikenlaisen "mitä nyt juuri tällä hetkellä tunnen tätä ihmistä kohtaan" - venkoilun sijaan. En siis tarkoita, että tällaisten ajatusten pohtiminen olisi turhaa, ja toki suhteen syventämiseksi se on välttämätöntäkin, mutta näistä ajatuksista hellittäminen ja itse tekemisen positiivisuuteen keskittyminen oli minulle kaikin puolin hyvin rentouttava ja vapauttava kokemus. Se oli helpompaa ihmisen kanssa, joka oli enemmän toimintaan kuin venkoiluun keskittyvää tyyppiä. :) Pystyin siis nauttimaan ihmisestä jonka kanssa olen ja siitä mitä hän voi minulle antaa. Annoin varmasti myös itse itsestäni enemmän kuin koskaan aikaisemmin.

Olen ilokseni huomannut nyt jälkeenpäin muiden satunnaisten kumppanien kanssa ollessani, että tämä muutos omassa suhtautumisessani on ollut tietyllä tavalla pysyvää. Estynyt jännittäjä minussa on jäänyt jonnekin menneisyyteen ja vapautunut, tyytyväinen sielu on tullut tilalle. Annan itselleni luvan nauttia seksistä myös silloin kun tähtäimenä ei ole pitkä parisuhde tai avioliitto.

On ollut myös mielenkiintoista huomata, että monissa tilanteissa minä olen se vapautuneempi osapuoli, se nauttivampi osapuoli ja toinen osapuoli on se estynyt suorittaja. Tietyllä tapaa tämä astelma on minusta äärimmäisen huvittava, koska olen tavallaan aina kuvitellut, että kyseiset tuntemukset liittyvät naiseuteen. Naiset ovat niitä jotka johdatellaan ja otetaan, jotka vietellään ja taivutellaan seksiin, miehet nauttivat ja haluavat. Tämä ehkä syystä, että en ole itse yleensä koskaan ollut aloitteen tekevänä osapuolena, ehkä enemmän se vastaanhangoitteleva siveyden sipuli. Ja nyt olen törmännyt tilanteeseen, jossa olen paljon itsevarmempi kuin satunnainen kumppanini. Olen esimerkiksi vapautuneempi olemaan alasti. Se on minusta erittäin mielenkiintoista. Asian havainnointi on pannut paljon ajatuksia vireille. On ollut myös hienoa konkreettisesti havaita ja tiedostaa itsessäni tapahtunut muutos.

Olen pohtinut sitäkin, että vapautumisessa saattaa olla kyse myös iästä - siitä että olen vanhempi kuin ennen. Lähestyessään 30 ikävuotta alkaa olla korkea aika aloittaa seksistä nauttiminen. Tiedän kyllä, että kaikille se ei onnistu koskaan, mutta omalla kohdallani olen onneksi ainakin saanut maistaa tyydytystä. Olen myös monella muulla tapaa, kuin fyysisesti paljon enemmän sinut itseni kanssa. En ole enää niin haavoittuvainen kuin ennen. Olen alkanut vahvasti tiedostaa, että elämä on juuri niin kivaa, kuin millaiseksi sen itselleen tekee. Olen oman onneni seppä -tyyppistä ajattelua siis. Seksin suhteen ehkä myös sen tosiasian tiedostaminen, että en halua olla estynyt ja ikävä tyyppi, vaan haluan nauttia! Kun on kerran päässyt maistamaan jotain hyvää, ei halua siitä enää luopua. Enkä nyt väitä, että en olisi ikinä aikaisemmissa suhteissani saanut hyvää seksiä, toki olen. Se ei vaan ole koskaan saanut minussa herätettyä mitään erityisiä tarpeita saada sitä lisää. Mitään suurta kattavaa intohimoa toista osapuolta kohtaan ei ehkä päässyt koskaan syntymään vuosikausien yhdessäolosta huolimatta.

Eräs mielenkiintoinen kysymys, jota olen jo joutunut pohtimaan, on se, että onko olemassa toista sellaista kumppania, jonka kanssa nauttisin yhtä paljon. Jonka kanssa seksi olisi yhtä mutkatonta, vapautunutta ja nautinnollista kuin exäni kanssa. Toivoisin myös, että hyvään seksiin liittyisi se sama potentiaali, joka meidän väliseemme seksiin on aina liittynyt. Siis se molempien (oletan) tiedostama, mutta ei ehkä niin ääneenlausuttu tunne, että tämä on jo erittäin hyvää, mutta meillä on mahdollisuus kehittää tästä ihan mitä haluamme. Tarkoitan sitä piirrettä, että jos parisuhteessa on hyvää seksiä, se ei vielä oikeastaan riitä, koska hyvästä seksistä tulee ennen pitkää rutiinia, jonka jälkeen sen hohto automaattisesti himmenee. Mutta jos hyvään seksiin liittyy lupaus siitä, että se voi muuttua, saada uusia ulottuvuuksia, kehittyä ja kasvaa, se on koko ajan jotain hirveän paljon parempaa kuin vain hyvää seksiä. Tällöin kumppaneiden välillä on siis sellainen aivan erilainen luottamus, kuin arkipäiväisiin asioihin liittyvä. On hyvin hienovarainen asia pystyä viemään asioita pidemmälle, siis myös kauas laatikon ulkopuolelle, seksin aikana. Se vaatii vahvaa kahden ihmisen välistä energiaa, jotta pystyy lukemaan toista ja luottamaan omaan intuitioon tarpeellisessa määrin. Kaikissa suhteissa tämä ei onnistu, sitä ei vain ole olemassa, koska molemmat, tai kumpikaan ei avaudu toiselle riittävissä määrin.

Olen myös huomannut, että läheisyys ja seksi ovat minulle tietyllä tapaa kaksi eri asiaa. Tietysti saman asian kaksi eri puolta, mutta eivät välttämättä lainkaan samaan tilanteeseen kuuluvia. Pelkkä toisen tunteminen vieressä voi tyydyttää läheisyyden tarpeen. Siis vaikkapa toisen vieressä nukkuminen ja kiinni pitäminen. Joskus ei tarvita muuta, joskus seksiä ei tarvita. (En tosin kyllä muista exäni kanssa montakaan tilannetta, jossa se olisi ollut tarpeetonta, seksuaalisuus oli vain niin täydellisen luonnollinen ja keskeinen osa yhdessäoloamme.) Mutta siis yleisesti ottaen minulla on selvästi tilanteita, joissa en halua toisesta osapuolesta läheisyyttä, se tuntuu turhalta ja jopa ärsyttävältä, haluan vain seksiä. Tässä mukaan tulee ehkä juuri se kiintymyspuoli, en halua nukkuessani halata jotain ihmistä, joka on kyllä ok, mutta ei merkitse minulle mitään, se on teeskentelyä. Toisaalta sitten ihminen saattaa jo henkisellä tasolla olla hyvinkin merkittävä, sieluani koskettava kokemus, mutta en halua seksiä hänen kanssaan, tai ehkä hänkään ei halua minun kanssani. Tällaisessa tilanteessa kohtaamme puhtaasti platonisella tasolla. Olemme viehättyneitä toisistamme, mutta seksi ei tavallaan kuulu kuvioon. Sekin voi olla hyvin mielenkiintoista ja miellyttävää. Tämän asian tiedostaminen on minulle varsin uutta, en ole aiemmin joutunut sitä pohtimaan.

Tulevaisuuden kannalta olen tehnyt pohdintaa, mitkä asiat ovat minulle tärkeimpiä? Mitä piirteitä haluan tulevaan kumppaniini sisällyttää? Mitä asioita priorisoin kun valitsen ihmistä jonka kanssa haluan olla? "Lasteni isää" siis. Olen aina painottanut henkistä läheisyyttä, tiettyä samanhenkisyyttä, vaikka samankaltaista huumorintajua, esimerkiksi ulkonäön sijaan valitessani kumppaniani. Sen sijaan viime kerralla, viime suhteessa, merkittävin tekijä, kuten todettua, oli tosiaan tämä fyysinen yhteesopivuus. Kaikilta muilta osin olimme hyvin erilaisia.

Kysymys kuuluukin, voiko nämä asiat saada samassa paketissa? Haluanko liikaa jos haluan molemmat? Yleisin vastaus olisi tietysti se, että väkinäinenkin seksi kehittyy hyväksi, jos sille antaa mahdollisuuden ja erilaisetkin ihmiset hitsautuvat yhteen, jos yritystä on tarpeeksi. Kokemus on nyt minulle osoittanut, että väkinäinen seksi voi kehittyä, kun ihmisten välinen läheisyys kehittyy, mutta siitä ei koskaan tule loistavaa seksiä. En ainakaan usko niin, loistava seksi kuuluu sitten aivan toiseen todellisuuteen, se on jo alunperinkin hyvää seksiä, kehittyen erittäin hyväksi ja kasvaen sitä kautta loistavaksi. Surullista on, jos hyvässä seksissä ei ole tätä loistavan seksin potentiaalia, koska silloin se on tuomittu muuttumaan keskinkertaiseksi ja ainakin vähenemään ajan myötä. Maailmanhistoria on täynnä traagisia esimerkkejä siitä että näin on, siksi ihmiset pettävät toisiaan.

Tämä kysymys on tietysti sen mittaluokan ongelma, että minun on vaikeaa hakea siihen vastausta, ainakaan tässä hetkessä, kun pyrin pysyttelemään etäällä koko kumppaninvalinnan kysymyksestä. Tällä hetkellä minun ei ehkä tulisi pohtia sitä ollenkaan, koska saatan ahdistua koko asiasta. Se voisi hyvinkin tukkia tämän nykyisen flowni, jossa voin vain poimia rusinat pullasta. Ottamatta itseäni tai ketään muutakaan kovin vakavasti. Normaaliyhteydessä moralisoisin itseäni tämäntyyppisestä käytöksestä, mutta oleminen keskellä kasvuprosessia antaa minulle tervetulleen tekosyyn tehdä kerrankin asioita joita haluan, sen sijaan että pohtisin (kuten olen koko tähänastisen elämäni pohtinut) miten ja mitä asioita pitäisi tehdä. En siis ole kovin yhteiskuntakelpoinen tällä hetkellä, koska en käytökselläni tue sitä arvomaailmaa, jota kannatan. Hyvänä esimerkkinä se, että teen useita ulkomaanmatkoja vuodessa, vaikka ympäristösyistä vastustan lentämistä. ;)